Etusivu Blog Protu Protun hallitus: törkeyden huipentuma
Protun hallitus: törkeyden huipentuma
Kirjoittanut Oskar Elmgren   
12.11.2013 03:29

Sain muutamia viikkoja sitten hyvin ikäväsanaisen ja sisällöisen sähköpostin Protun hallitukselta. Jos rehellisiä ollaan, niin sen seurauksena teki mieli samantien haistattaa oikein pahallehaisevaa paskaa koko järjestölle.

Alla saamani viesti:

Hei Oskar.

Protun hallituksen ************* velvollisuuksiini kuuluu välillä tehdä päätöksiä ikävistä asioista sekä myös kertoa niistä asianosaisille. Myös ihmisille, joille ei itse ystävyyssuhteen vuoksi haluaisi.

Protun hallitus käsitteli eilen sunnuntaina kv-jaoston kokoamaa listaa Protus-seminaariin Protun edustajiksi hakeneista. Hakemuksestasi huolimatta hallitus valitettavasti päätti olla valitsematta sinua mukaan tähän joukkoon.


Päädyimme ratkaisuun siksi, että pidämme kyseistä järjestöjen välistä keskustelutilaisuutta tilaisuutena, jonka osanottajilta edellytetään tavallista korkeampaa Protun edustavuutta mm. arvojen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvien toimintatapojen osalta. Tilaisuuteen osallistuu useita ihmisiä aivan eri järjestöistä (ja ovat omissa järjestöissäänkin luultavasti kohtuullisen uusia), ja katsoimme siksi, että Protun puolesta tilaisuuteen valittavien henkilöiden tulee olla henkilöitä, joiden voimme luottaa edustavan ei vain tilastollisesti eritaustaisia protuja vaan myös järjestömme linjaa ja arvoja. Erityisen tärkeää tämä on ryhmän aikuisten ja aktiivien kohdalla.

Sinun olemme valitettavasti kokeneet eri protutapahtumissa suhtautuneen turhan välinpitämättömästi muiden ihmisten henkisen ja fyysisen koskemattomuuden kunnioittamiseen - erityisesti seksuaalisesti sävyttyneillä puheillasi. Meidän nähdäksemme Protun arvoihin kuuluu se, että tällaisissa asioissa tulee olla hyvin herkkä kuuntelemaan oman vuorovaikutuksemme kohteena olevien ihmisten toiveita ja kunnioittaa niitä rajoja, jotka he itse sille asettavat. Nyt hallituksen kokouksessa usealla oli kokemus, että sinä pidät tärkeämpänä näissä asioissa haastaa ihmisiä pohtimaan ja kyseenalaistamaan näitä omia rajojaan, vaikka se tekisi heille ikävän ja ahdistavankin olon - ja siitä ratkaisusta olemme kanssasi eri mieltä.

Sen lisäksi usealla meillä oli myös kokemus, että et ole hirveästi ollut valmis ottamaan huomioon tästä asiasta sinulle annettua palautetta. Tai ainakaan muuttamaan tältä osin käytöstäsi.


Lähdimme siitä, että Protus-seminaari on tärkeä yhteistyöseminaari, jossa on tarkoitus käydä nimenomaan kahden järjestön hyväksytyistä ja vakiintuneista tavoitteista, arvoista ja käytännöistä keskustelua. Kyse ei ole Protun koulutusten ja purkajaisten kaltaisesta tilaisuudesta, jossa on enemmän tilaa järjestön sisäiselle dialogille ja erimielisyyksien ratkomiselle, haastamisellekin.

Tarkoituksemme ei ollut tällä päätöksellä vaientaa sinua Protun sisällä ja estää sinua osallistumasta Protun sisäiseen arvokeskusteluun.


Valitan, että jouduin sinulle tällaisen vastauksen ilmoittamaan - etenkin kun tiedostan hyvin, että se voi tuntua sinusta hyvinkin loukkaavalta.

Tehty ratkaisu oli hallituksen, ei kv-jaoston. En piilota omaa osuuttani päätöksenteosta ja seison ratkaisun takana, mutta päätös oli yksimielinen, ja asiasta käytiin pitkä keskustelu, jossa useat ihmiset käyttivät puheenvuoroja. Yksityisyydensuojasi vuoksi päätös on salainen muilta kuin hallituksen, kv-jaoston ja tvk:n jäseniltä, eli missään julkisessa pöytäkirjassa ei tulla mainitsemaan sinun hakeneen edustajaksi ja jääneen valitsematta (ellet nimenomaan muuta toivo).

Hyvää jatkoa sinulle joka tapauksessa. Toivon, että ymmärrät ratkaisumme ja sen perustelut. En sano, ettenkö toivoisi sinun myös miettivän toimintatapojasi tältä osin, mutta toivon sinun myös ymmärtävän, että Protus-seminaari on vain osa Protu-toimintaa.


Terveisin,

**** *****
**************
Prometheus-leirin tuki ry
p. *** *** ****
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Sensuroin viestistä kirjoittajan nimeä, suojellakseni hänen henkilöllisyyttä. Sensuuria ei olisi mielestä ollut pakko tehdä, koska kyseessä oli järjestön virallisen päätöksen ilmaiseminen. Mutta koen kuitenkin hyvän tavan mukaista olla sitä julkaisematta, koska kirjoittajan henkilöllisyys ei ole oleellista tässä. Hän on kuitenkin pitkäaikainen protu-aktiivi, ja protun hallituksen jäsen.

Taustaa

Minua bongattiin mukaan Protun toimintaan ollessani pitämässä Piraattien ständiä Faces-festivaaleilla muutama vuosi sitten. Protua markkinotiin minulle poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomattomana järjestönä, jossa eri lähtökohdista olevat ihmiset voisivat vertailla näkemyksiään ja ajatuksiaan, sekä järjestää rippikoulua vastaavia aikuistumisleirejä joissa nämä samat periaatteet tarjotaan nuorillekin.

Kuulosti hienolta ja kannattavalta toiminnalta, mitä olisin mielelläni mukana tukemassa. Periaate kuulostaa minusta vieläkin hienolta.

Lähdin 2012 alkuvuodesta Protun leiriohjaajakoulutukseen, ja vedin samana kesänä leiriä. Kävin lisäksi näkemässä ihania ihmisiä Protun puistojuhlassa, syys-seminaarissa, syysleirillä, syyskokouksessa, ja talvileirilläkin, kävin myös kouluttajakoulutuksessa ja hain kouluttajaksi leiriohjaajakoulutuksiin.
Tänä vuonna kävin myös yhden leiriohjaajakoulutuksen, vedin kesällä leiriä, kävin puistojuhlassa, olin vetämässä molempia syys-seminaareja, ja olin syysleirillä. Tätä kirjoittaessa syys-kokous ja talvileiri eivät ole vielä olleet.

Uskaltaisin sanoa että olen tutustunut moneen protu-aktiiviin ja tuntevani protun sisäistä kulttuuria jonkinverran. Ilmeisesti koska olen hyvin kiinnostunut muiden ihmisten hyvinvoinnista, enkä tuomitse oikeastaan juuri mitään, kertovat (ainakin jotkut) ihmiset minulle hyvinkin paljon asioita mitä eivät muille ole uskaltaneet sanoa. Ja on oikeastaan minusta hyvin mukavaa että ihmiset kokevat minua turvallisena, luotettavana ja tilannetajuisena ihmisenä jolle voi puhua. Olen kuulemma myös hyvä halaamaan ja paijaamaan.

Olen siis kuullut aika paljon erilaisia asioita Protun toiminnasta.
Koen myös että tietäisin tarpeeksi, mutta samalla olen riittävän ulkopuolinen että havaitsisin hyvin mitkä suurimmat parannettavat asiat Protussa olisi. Äidinkieleni on lisäksi ruotsi, mikä tottakai myös auttaisi Protus (Ruotsin Protujärjestö) aktiivien kanssa jutellessa. Pienetkin kielierot vaikuttavat hyvin helposti siihen kuinka vapautuneesti toisen kanssa päätyy keskustelemaan, ja kuinka "epäkorrekteista" asiosta. Huonoistakin kokemuksista olisi erityisen tärkeää saada tietoa.

Protussa on havaintojeni mukaan kaksi suurta ryhmittymää, höystettynä pienellä joukolla ryhmittymättömillä. Toinen suuri ryhmä on "hipit", ja toinen "avarakatseiset" (juuri keksimiäni nimiä). Hipit-ryhmällä tarkoitan niitä jotka kokevat sisältävänsä Protun suvaitsevaisuus ja itsetutkiskelu-ideologiaa, mutta todellisuudessa suvaitsevat muita mielipiteitä ja ovat valmiita itsetutkiskeluun vain tietyissä aiheissa, mihin eivät suhtaudu tunteiden pohjalta ennakkoluuloisesti. Havaintojeni mukaan sittten se pienempi näistä ryhmistä, avarakatseiset, taas ovat, tai ainakin haluisivat olla, merkittävästi avoimempia pohtimaan ja haastamaan itseään laajemmin eri aiheissa.

Ja ne ristiriitaisuudet

Minusta on suorastaan pöyristyttävää huomata nyt täysin konkreettisesti kuinka kieroutuneesti toimitaan. Protun hallituksessa on jopa kaksi henkilöä kenen kanssa olen ollut samoilla leireillä. Olisin odottanut että nämä henkilöt tuntisivat minua jotain huhuja paremmin, varsinkin kun itse arvostin molempien ajatuksia ja avoimuutta, suuresti jopa.

Olen muutamilta muilta Protu-konkareilta kuullut että liikkuisi huhuja kuinka minun kanssa on vaikea tulla toimeen ja työskennellä yhdessä. Hienoa että nämä ovat asiaa myöntäneet minulle, ja kommentoineet myös että olivat iloiseti yllättyneitä ettei tämä huhu pitänyt ollenkaan paikkaansa. Mutta voi batman mitä "huhuja". Eivät minusta kuulu tällaiseen järjestöön.

Kuulemma olen "...eri protutapahtumissa suhtautuneen turhan välinpitämättömästi muiden ihmisten henkisen ja fyysisen koskemattomuuden kunnioittamiseen - erityisesti seksuaalisesti sävyttyneillä puheillasi." En oikein osaa sanoa miten edes olisi ylipäätään mahdollista loukata toisen fyysistä koskemattomuutta, seksuaalisesti sävyttyneillä puheilla. Jotenkin erityisen painavilla sanoilla?

Mut leikit sikseen. Voi jumalauta mitä paskaa. Protun kokoisessa järjestössä viljellään siis ihan halituksessa asti tällaisia väitteitä ihmisistä, ilmeisesti vielä perusteetta (en ainakaan ole kuullut ainuttakaan konkreettista, tai edes "mutu" syytöstä mistään), ja vailla että tällaista ihmistä edes kuulla, tai tehdä tietoiseksi että tällaista ollaan päättämässä, ennenkuin siitä on jo "päätetty".
Protun hallitus siis päätti että Protun mielestä "suhtaudun välinpitämättömästi ihmisten fyysiseen koskemattomuuden kunnioittamiseen", ja vieläpä jotenkin seksuaalisesti. Häh?

Pirujen maalailua

Seinät ilmeisesti kaipaavat kovasti maalia, kun moisella tavalla pitää piruja sinne piirrustaa.

Ymmärrän toki että ihminen joka suhtautuu avoimesti asioihin, ja on ehkä tietyistä suunnista katsottuna aika kulmikas persoona, on helppo vihata. Mutta samalla myös, ja samoista syistä joillekin muille helppo tykättävä ja arvostettava. Ja tottakai pitää jokaisella olla oikeus ajatella toisista mitä tahansa (myös minusta). Mutta se oikeus ei automaattisesti tarkoita että olisi oikeus toimia sen mukaan. On paljonkin ihmisiä mitä pitän tyhminä, kaksinaamaisina, turhina, tai muuten vaan en arvosta lainkaan.

Mutta samalla koen että heillä pitää olla oikeus olla sellaisina kuin ovat, käytänhän itsekin samaa oikeutta kun en pidä heistä. Ja mielestäni toisten ihmisten hyvinvoinnilla ja kunnioituksella ei saa tehdä kompromisseja. Vaikka en yhtään pitäisi jostakin ihmisestä, niin kunnioitan silti hänen jokaista oikeutta, lohdutan jos hän on surullinen, ja olen suututtamatta ja sortamatta häntä.

Mutta, se että kumpikaan Protun hallituksessä ketä tunsin ennen tätä päätöstä ovat sitä mieltä että: "Sen lisäksi usealla meillä oli myös kokemus, että et ole hirveästi ollut valmis ottamaan huomioon tästä asiasta sinulle annettua palautetta. Tai ainakaan muuttamaan tältä osin käytöstäsi." ...se on aika vaikeaa antaa anteeksi. Protun hallituksen jäsenet ketä en tunne eivät voi olla tällaista "kokemusta" saaneet. Joten te kaksi kaveria hei, mitä ihmettä?
Olen kyllä muutamaan kertaan käynyt keskustelua siitä mikä on "sopivaa" ja mikä ei. Ja mikäli olen tehnyt jotain johonkin tilanteeseen täysin sopimatonta mikä olisi satuttanut, nolostanut, tai millään tavalla aiheuttanut jollekin jotain pahaa, niin en ainakaan ole ollut siitä tietoinen. Eikä kukaan ole sellaista vihjaissutkaan minulle. Aika kummalliselta "kokemukselta" kyllä minusta vaikuttaa. Ja kummallista että koko Protun hallitus voi olla tästä yksimielinen.

Arvuuttelua

Sitten hauskaan osaan. Puutteellisella tiedolla ihmisten perimmäisen motivaation arvailu. Ei voi mennä pieleen. Ei tietenkään. Mutta koen aiheelliseksi heittää kuitenkin jotain ajatuksiani esille.

Protussa on hippi-ryhmittymässä porukkaa joka hyvin tunnelatautuneesti, ja vailla itsepohdiskelua suhtautuvat joihinkin asioihin hyvin absoluuttisella tavalla. Siis täysin Protun periaatteiden vastaisesti. Yksi näistä asioista on kaikki vähänkin seksiin liittyvä, mutta tähän liittyy myös muita aiheita, erityisesti esimerkiksi vahvaan mielikuvamainontaan kuuluvia ympäristöaiheita. On aika itsestäänselvää että on näitä ihmisiä jotka omaa lähtökohtaa huomioiden pitävät avoimesti suhtautuvaa ja ajatuksia haastavaa tyyppiä "absoluuttisena", "trollaajana" ja "ei ole valmis ottamaan huomioon palautetta", koska ei päädy samaan lokerikkoon, ei vaikka miten sanoisi että "olet nyt väärässä".

Itse en koe että, varsinkaan Protussa, pitäisi olla tällaista suhtautumista asioihin. Toisten kunnioittaminen ja erilaisten ihmisten kokemuksista rikastuminen -periaatetta pitäisi soveltuu juuri vahvimmin silloin kun tuntee eri tavalla.

Mitä tulee lauseeseen: "Toivon, että ymmärrät ratkaisumme ja sen perustelut. En sano, ettenkö toivoisi sinun myös miettivän toimintatapojasi tältä osin". Olen katsonut itseäni peiliin. Aika useinkin, ja hyvin syvällisesti. Olen myös tietoisesti muokannut joitakin suhtautumisia kun olen huomannut etteivät ne kestä kriittistä ajattelua.
Pitäisikö teidänkin katsoa peiliin?

Keskustelisin kyllä hyvin mielelläni näistä kaikista asioista. Se ei tosin vain onnistu jos (tavallaan) selän takana tehdän päätöksiä siitä millainen henkilö olen, millaisia mielipiteitä minulla on, ja kuinka väärässä olen, joista sitten jälkeenpäin ilmoitusluontoisesti kerrotaan.

Tulevaisuus

Noh, mitä sitten ajattelin tehdä asialle?

Jos rehellisiä ollaan niin tällä hetkellä en osaa sanoa. Toisaalta olisi väärin lähteä järjestöstä, erityisesti koska on niin paljon ihmisiä protussa jotka pitää mun tapaa tuoda asioita esille, ja avointa suhtautumista, todella tärkeänä ja ehdottoman tarpeellisena asiana Protulle.

Haluan myös itse aina enemmän muutta asioita parempaan suuntaan, kuin jättää ne lojumaan.

Käytännössä siis kysymys olisi lähtisinkö vielä enemmän aktiivikseksi Protun toimintaan, vai häivynkö kokonaan? Kummallakin tavalla on omat hyvät vaikuttamiskeinonsa. Jos lähtee syvemmälle mukaan Protuun niin pitää kaikessa sanomisessaan ja tekemisessään ajatella myös järjestön välitöntä etua. Jos taas häipyy kokonaan, niin voi puhua asioista aina täysin rehellisesti, ja huomauttaa jos joku esimerkiksi antaisi perättömiä lausuntoja medialle. Haluisin olla sitä mieltä että totuuden sanominen on ainakin useimmiten pitkällä tähtäimellä kaikkein parasta, vaikka se välillisesti kirpaisisikin.

Kun kerran nykyinen hallitus on yksimielisesti tehnyt ylläolevan tapaista päätöstä uskoisin että toisenlaisella lähtökohdalla olevalle henkilölle voisi olla sekä kannatusta että tarvetta hallituksessa. Mutta, -jos- hakisin hallitukseen ja -jos- tulisin sinne edes valituksi, niin olisiko se mielekäs ympäristö, jossa voisi pohtia järjestön asioita avoimesti? On ehkä liian suuri todennäköisyys sille että vastaanotto olisi niin jäätävä ettei henkinen hyvinvointini välttämättä kestäisi olla sellaisessa hallituksessa.

 
Comments (3)
118.08.2015 15:01
eiväliä
S-postin hyperlinkki näyttää kopioituna keneltä tämä viesti on. Tosin järjestöä tuntevana voin sanoa että jo kirjoitustyylistä tietää kenestä on kyse. Suositukseni on korjata tuo linkki jos haluat sensuurisi olevan toimiva.

Itse aiheesta en voi todeta kuin että huhu. Milestäni tässä tehdään väärin järjestön hallituksen nimissä, eikä kanta edusta ainakaan minun mielipidettäni. Protun tulevaisuuden kannalta olisi huomattavan tärkeää että tällaiset panettelut ja ihmisten väliset erimielisyydet jätettäisiin henkilökohtaiselle tasolle. Pelkään pahoin että omieen kärkkäiden näkemysteni kanssa saan itse samanlaisen s-postin joku sateinen päivä.

Jaksamisia.
217.06.2017 15:29
MKA
Ehkä sitä ei sitten kannattaisi tehdä harrastuksenaan pornoa jos tällaisten asioiden jälkiseuraamukset ovat mielestäsi vääryyksiä.
310.07.2017 22:23
Rx
Ihan aiheelliselta vaikuttaa.

Add your comment

Your name:
Your website:
Otsikko:
Comment:
  The word for verification. Lowercase letters only with no spaces.
Word verification:
October 2017
M T W T F S S
25 26 27 28 29 30 1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31 1 2 3 4 5
Main page Contacts Search Contacts Search