Etusivu Blog Kuulumisia ja suunnitelmia Välillä tulee elämä politiikan tielle
Välillä tulee elämä politiikan tielle
Kirjoittanut Oskar Elmgren   
26.10.2012 19:50

Kunnalisvaalikampanjointiin ei oikein jäänyt mulle juurikaan aikaa. Tosin 2011 eduskuntavaaleihin nähden mua tunnistetaan selvästi enemmän, ja varsinkin tullaan todella paljon kehumaan näkemyksiä ja kuinka hyvä tyyppi olen. Nämä kyllä merkitsevät muutenkin todella paljon, mutta tulee olemaan mielenkiintoista vertaila miten se vaikuttaa vaalitulokseen.

2011 Eduskuntavaalit

2011 eduskuntavaaleissa sain Suomen tärkeimmässä vaalipiirissä (Uusimaa, isoin vaalipiiri) toiseksi eniten ääniä Piraattien listoilla, heti puolueen silloisen puheenjohtajan, Pasi Palmulehdon, jälkeen. Pasin sijoittuminen listan kärkeen ei ollut kovin yllättävää, onhan hän todella hyvä tyyppi, ja ainut Piraatti jolla oli valtamedianäkyvyyttä.

Kävin kyllä silloin varsin aktiivista kampanjointia itse. Osallistuin Uudenmaan Piraattien puheenjohtajana mm. moneen vaalipaneeliin ja radiohaastatteluun, ja tuli vietettyä paljon aikaa vaalimökillä ja kirjoitettua näkemyksistäni. Mun settisivujen kävijämääräkin oli varsin hyvä!

2011 Eduskuntavaalipornovideosta

Tuottamani harrastepornovideo vaaleja varten tosin valmistui aivan vaalien kynnyksellä niin se ei ehtinyt merkittävästi nousta puheenaiheeksi. Nyt sitä on tosin pelkästään pornhubessa (linkki edellä) katsottu yli 120,000 kertaa! Huikea luku harrastetuotannolle, joka laillisten rajoitteiden takia piti tuottaa nollabudjetilla.

Kaikki sen jälkeen

Tuli 2011 syksyllä oltua Suomen BigBrother reality-ohjelmassa mukana. Kiitos vieläkin tuotannolle siitä että pyysitte minua mukaan! Oli kivaa!
Nyt koko 2012 on käytännössä mennyt teknologia-alan perheyritykseni pyörittäessä, ja nyt näyttää yrityksen suhteen jo todella hyvältä.

Ah, ja kävin myös 2012 kesällä Protu-leiriä ohjaamassa. Se oli todella upea kokemus.

Mutta kaikki tämä on tarkoittanut ettei ole ollut juuri lainkaan aikaa käytettävissä politiikkaan. Mikä on aika harmillista, sillä nykyinen politiikan taso ja kehitys on aika huonolla mallilla. Mutta kaikkea ei ehdi yksi ihminen tekemään yhtä aikaa.

edit: Myönnettäköön kuitenkin että muutamissa YLEn haastatteluissa, vaaliradiossa, ja jossain lehdessäkin olen ollut vaalien alla.

Jos nakki napsahtaa Espoon kunnallisvatuustoon niin se pitää tietysti hoitaa kunnolla. Mutta en osaa sanoa kuinka todennäköistä se nyt on. Katsotaan mitä äänestäjät päättävät!

Oskar kunnallisvaalikuva 2012

 
Comments (2)
127.11.2012 17:29
vertaa yläkuvaan ja tohon, ni kyl mies vaan komistuu iän myötä
228.11.2012 01:39
Kiitos paljon!
Mutta eihän noiden kuvien välissä ole kuin reilut puolitoista vuotta. Hieman eri look vaan :)

Add your comment

Your name:
Your website:
Otsikko:
Comment:
  The word for verification. Lowercase letters only with no spaces.
Word verification:
May 2019
M T W T F S S
29 30 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31 1 2
Main page Contacts Search Contacts Search