Etusivu Blog Urheilu Nakukymppi odottaa perjantaina
Nakukymppi odottaa perjantaina
Kirjoittanut Oskar Elmgren   
14.06.2012 21:43

2011 jäi nakukymppi harmillisesti välistä kun viikko-pari ennen h-hetkeä meni mulla muutama lihas todella jumiin treenaillessa tapahtumaa varten. En olisi pystynyt mitenkään suoriutumaan edes yhdestä "kierroksesta", eli n. 3.3km matkasta.

2010 harjoittelin nakukymppiä varten kolme viikkoa, ja tulin hienosti neljänneksi! Ennen sitä, eikä sen jälkeenkään ole tullut niin pitkää matkaa juostua yhteen menoon. Hyvin se kuitenkin silloin meni. Olin ihan yhtä energinen sen 10km jälkeen, kun mitä olin sartissa. 20km olisi varmaan mennyt samaa vauhtia yhtä hyvin.

Nakukymppi 2012

Tällä kertaa on lähtötilanne taas ihan erilainen. Olen harjoitellut viimeisen vuoden ajan kokonaisen kolmen lenkin verran. Tuorein oli tiistaina reilut 6km. Aika jännä lenkki olikin, kaatosade ja 12 astetta, mutta kummallisesti kyllä niin ei siinä tullut kylmä. Onneksi satoi sitten koko lenkin ajaksi niin tpaita ja shortsit ei ruvennut kuivumaan, silloin olisi nimittäin tullut kylmää!

Mun jalat on selvästi optimoinut itseään toimistohommiin. Istua ne osaa hyvin, juoksemista ei niinkään. Jotain hassuja lihaksia alkaa menemään jumiin kun lenkkeilee pidempään, vaikka meneekin ihan mateluvauhtia. Mut sitä myöten tavoite nakukympissä on tällä kertaa päästä koko matka maaliin! Aika 50-60 tulee olemaan viitsiikö sille viimeiselle kierrokselle lähteä vai ei. Mutta osallistumaan olen ainakin näillä näkymin menossa! Foreca lupaa vielä kuivaa ja ihan kohtuullisen lämmintä.

Katsotaan miten menee!

 

Add your comment

Your name:
Your website:
Otsikko:
Comment:
  The word for verification. Lowercase letters only with no spaces.
Word verification:
January 2018
M T W T F S S
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31 1 2 3 4
Main page Contacts Search Contacts Search